Käsityökoulu

Ilmoittaudu nyt käsityökouluun!

 

Taito-käsityökoulu Velma antaa tavoitteellista, vuodesta toiseen etenevää taiteen perusopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille. Pienryhmät kokoontuvat kerran viikossa syyskuusta toukokuuhun. Käsityön taiteen perusopetuksen tehtävä on tutustuttaa oppilaat käsityökulttuurin monipuoliseen maailmaan, sen historiaan, materiaaleihin ja tekniikoihin.

Käsillä tekeminen kehittää ja kannustaa luovaan ongelmanratkaisuun
- käsityö on täynnä etsimistä ja elämyksiä, oppimista ja oivalluksia.

Taito-käsityökoulu Velma on toiminut Lahdessa vuodesta 1990 lähtien. Lahden kaupunki hyväksyi Velman käsityökoulun taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman vuonna 1993 ja 2006.
Vuonna 2017 Velman käsityökoulussa toimii 1 aikuisten – ja 8 lasten – ja nuorten käsityökouluryhmää. Ryhmissä opiskelee yhteensä n. 80 oppilasta.

Käsityön taiteen perusopetuksessa oppilas käy läpi käsityön eri vaiheet suunnittelusta toteuttamiseen. Hän tutustuu käsityön tekniikoihin, työvälineisiin ja monipuolisesti eri materiaaleihin. Samalla hän perehtyy suomalaiseen esine- ja ympäristökulttuuriin sekä taiteen tekemisen peruselementteihin.

Velman käsityökoulun ryhmät kokoontuvat syys- ja kevätlukukaudella kerran viikossa 2-3 oppituntia kerrallaan. Opetusviikkoja on 30.

Lisätietoja ryhmistä ja hinnoista löydät täältä.

Lisätietoa saat:

Taito-käsityökoulu Velma
Outi Heino, käsityökouluvastaava, muotoilija AMK/opettaja
Vesijärvenkatu 19
15140 LAHTI
(040) 762 8877
outi.heino@taitohame.fi

 

 


Voit ottaa yhteyttä myös lomakkeella:

Nimi *

Osoite

Sähköposti *

Puhelin *

Viesti *

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.